Työväen sankarit

Tänään töissä hivelin hiiriavusteisesti skandinaavisen hunksin paljaita, hyvinmuodostuneita olkapäitä, kun päässäni alkoi varoituksetta soida

Keep you doped with religion and sex and TV,
And you think you're so clever and classless and free,
But you're still fucking peasents as far as I can see,
A working class hero is something to be...

En tiedä oikein kumpaa ajattelin, hunksia vai itseäni. Ehkä molempia. Minä väsään kaupallista tiedotetta turhuuksien turhuuksista kansalle, ja hän pullistelee niissä kovin somasti muskeleitaan. Ostakaa! Lääppikää!

There's room at the top they are telling you still
But first you must learn how to smile as you kill
If you want to be like the folks on the hill
A working class hero is something to be...

Lienemme uriemme huipuilla – joko etenemme ainoaan mahdolliseen suuntaan (alas) tai sitten vaihdamme uria. Tai ehkä keikumme paikoillamme miten kuten, pidämme silmät kiinni ja ajattelemme isänmaata. Tai ehkä hän todella nauttii työstään, ja ehkä minullakin oli vain huono päivä.

They hate you if you're clever and they despise a fool,
Till you're so fucking crazy you can't follow their rules,
A working class hero is something to be...

Eikä raha haise.
(Etenkään kun sitä ei ole paljon ja pitää pyykkipoikaa nenässä.)

* * *

Kun kotiin päin ajellessa ylitin Olkahisten siltaa, YleX:n toimittaja kertoi seuraavaksi tulevan Green Dayn uutta musiikkia. Mielessä muljahti metkasti, kun Billie Joe aloitti:

As soon as you're born they make you feel small...

Aavemaista.

-------

John Lennon: Working Class Hero

In these shoes?

Ajoin aamulla urheana kohti tuskaa (viron tuntia), kun yhtäkkiä moottoritiellä rekkaa ohittaessani päässäni pyörähti soimaan

I once met a man with a sense of adventure
He was dressed to thrill wherever he went
He said lets make love on a mountain top
Under the stars on a big hard rock

Laulua hyräillessäni päätin, että nyt viimein on aika jättää hellät jäähyväiset ikivanhoille mokkanilkkureilleni ja käydä ostamassa uudet kengät. Niiden pitäisi olla sellaiset asialliset, matalat, nahkaiset ja mukavat.

So I'm sitting at a bar in Guadalajara
In walks a guy with a faraway look in his eyes
He said I've got as powerful horse outside
Climb on the back, I'll take you for a ride
I know a little place, we can get there for the break of day.

Päätin luentotauolla käydä useassa liikkeessä, sovitella hartaasti ja olla järkevä. Kotona on kyllä kantapäänhajoittajapistokkaat ja nilkankatkojanilkkurit, sellaisia en tarvitse, vaan kengät jotka sopivat jokapäiväiseen käyttöön. Joilla jaksaa kiivetä rappusia luennoille ja jotka ovat tukevat autoillessa. Sanoinko jo matalat? Niiden pitäisi ehdottomasti olla matalat!

Then I met an englishman
Oh he said
Won't you walk up and down my spine,
It makes me feel strangely alive.

Kun astuin lopulta ulos kenkäkaupasta, minulla oli liikkeen pussi nihkeissä näpeissäni ja pussissa vanhat, hyvinpalvelleet nilkkurini. Horjahdellessani kadulla takaisin kohti yliopistoa, taisin ihan vahingossa laulaa ääneen:

In these shoes? I don't think so.

Ehkä ensi kerralla sitten ne matalat ja järkevät.
- - -
[Laulu on Kirsty MacCollin In these shoes.]

Löydän sanat kauan sitten kadonneet?

Tätä on jatkunut jo viikkoja, joten totisesta asiasta on kysymys, eikä alitajunta näytä pelastavan, vaikka olen antanut sen temmeltää kaikessa rauhassa asian parissa.

Muistikuvani ovat niin hatarat, että tätä on vaikea kysyäkään keltään, mutta yritän silti vedota Pollajukeboksin laajaan lukijakuntaan. Siis mikä kappale tämä voisi olla?

Ainekset:
– suomalaista taidepoppia
– julkaistu luultavasti 80-luvulla
– piano (tai vastaava) hallitsee taustaa, jopa antaa tahtia
– laulajalla ehkä tenoriääni, toteavan kuiva ulosanti, yleiskieltä
– laulumelodia hyvin vähäeleinen, enempi rytmistä runonlausuntaa

Näissä voi olla jo virheitä tai ne voivat koskea vain sitä osaa, joka vainoaa päätäni. Jospa yritän päästä ytimeen.

Melko monotoniseen sävyyn toistettuja säkeitä lienee useita. Jonkun, mahdollisesti koko kappaleen, muistelen alkavan jotenkin: "On kevät taas, en voi unohtaa…" (ei mene noin, mutta rytmisesti vastaavasti). Sitten useamman samalla nuotilla vedetyn rivin jälkeen tulee lievästi nouseva "koukku", joka voisi hyvin toistua kussakin säkeessä.

Siinä lauletaan jotain sen tapaista kuin "Ja löydän tyttöni kauan sitten kadonneen".

Sanat voivat olla aivan metsikössä, mutta jos joku saa tästä kiinni, olisi ilo kuulla mikä perkele päässäni on soinut viime viikot omana sovituksena. Paras arvaukseni tähän mennessä on ollut, että sen voisi esittää joko Se tai Yari soolona. Dave Lindholmilla on kyllä ollut samaa tyylisuuntaa, mutta päässä ei soi Isokynä, ellei alitajunta ole löytänyt hänelle coveroijaa.

Eivät osanneet edes paarissa ratkaista pulmaa, vaikka siinä saman ikäluokan väkeä oli.

Perseveraation siedettävä rimpuilu

Kriisi tiesi sivistää minua (ja muita lukijoitaan) kertomalla, että päässäsoinnin fiinimpi nimi on perseveraatio. En tiedä, kumpi kuvaa tilannetta tukalammin: se että pää soittelee mitä sattuu vai se että perseveraatio keikkuu oman mielensä mukaan. Tomatoes, tomatoes!

Oli miten oli, seuraa raportti tämän päivän vaeltelusta, tai paremminkin harhailusta, kuuppamusiikin ihmemaassa. Toivottavasti näistä vaihtareista on iloa lukijoille, vaikka epätyypillisesti niitä on melko vähän. Olenkin suunnitellut, että jonain päivänä, kun perseveraationi pauhaa täysillä, pidän kynän ja paperia tai vaihtoehtoisesti sanelimen käden ulottuvilla ja raportoin kaiken – ihan kaiken! Juoskaa karkuun, kun vielä voitte!

Menköön tämä kevyestä harjoittelukierroksesta.

* * *

Aamulla, kun ajelin Tampereelle, päässä soi hyvinkin voimallisesti mutta äärimmäisen satunnaisesti:

Oh, when the saints go marching in,
Oh, when the saints go marching in
Lord how I want to be in that number
When the saints go marching in

Lordille tai paremminkin viisaille insinööreille* kiitos vaan kovasti handsfreesta. Vaikka en sellaista käytäkään (älkääkä kavaltako minua tästä virkavallalle), autoilijathan eivät nykyään pidä minään ihmeenä, että kanssaliikkujat aukoilevat tarmokkaasti suitaan autoissaan eivätkä silti sohottele erinäisillä sormilla.

Mistä tuo armoisa laulu sikisi, Luoja yksin tietää! Jos uskoisin Häneen, kysyisin, mutta asiain ollessa niin kuin ovat, tyydyn tietämättömyyteen oikeastaan hämmästyttävän sujuvasti. Tutkimattomat ovat perseveraation(kin) tiet.

Illalla oli tullut ilahduttavaa (kröhöm Oharia kaipaavaa kröhöm) lukijameiliä, jossa kiiteltiin kesäisestä lukijalahjasta. Josta tuli mieleeni eräätkin nenäverenvuodot, josta tuli mieleeni pumpulipalluraiset, josta alkoi päässäni soida CCR:

Oh, when them cotton bolls get rotten
You can't pick very much cotton,
In them old cotton fields back home.

Tässä sentään on jotain logiikkaa, edes. Ja Seeseeärrää kuuntelee mieluusti sekä omasta päästä että varsin soittokoneesta. Paninkin ruokaa laittaessani levyn soimaan ja kuuntelin/ääntelin Cotton Fieldsin ainakin seitsemän kertaa, eli kunnes teini alkoi huutaa melkoisen pahastuneena.

Sen sijaan minulla ei ole aavistustakaan, mistä mieleeni juolahti sen jälkeen, että on saatava Juliet Jonesin Sydämen kokoelmalevy, ja mieluummin heti. Huomiseen joudun odottamaan, mutta sitten:

Helppo elämä...

Arvatkaapa ärsyttääkö, kun en muista kappaleesta tuon enempää! Pää soittaa tasan tuon verran ja

töks

* * *

*) Anteeksi viisaat insinöörit! Minä ihan totta, rinnastuksesta huolimatta, uskon teihin.

Bach yrittää käännyttää minua

Viime päivinä päässäni on sitkeästi soinut Credo in unum Deum -kohta H-mollimessusta. Puhkean spontaanisti myös laulamaan sitä vähän väliä, mikä on etenkin soitinkohdissa hieman nolottavaa. En ole pitänyt itseäni uskonnollisena ihmisenä, mutta varmaankin vuosien altistus J. S. Bachille ja muulle kuoromusiikille on lopulta tehnyt tehtävänsä. Nuoret, muistakaa tämä, kun aloitatte ihan vain vähän piipahtamalla ilmaisessa kirkkokuorokonsertissa.

Aivo kierroksella

Nyt se velloo päässä mennen tullen: Sydän kierroksella -sarjan tunnari. Du-aa, du-aa. DU-AA, DU-AA. Oudosti sen läpi myös kuultaa Maaritin biisi "...ei rakkaus kiedo pumpuliin, ei laula iltoja tähtiin, ei vaadi paljon..." ja luonnollisesti sekin avaa oman pikku kanavansa uhrin (c'est moi) päässä.

Enää viikko. 6.1. on viimeinen lähetys. Pollakin siitä sitten alkaa rauhoittua, ja jukepokseri.

Älä koskaan ikinä suutu

Poika on päässyt parhaaseen kertosäkeiden jankkausikään, 6 v, joten korvamatojen riskin vaara on huipussans, vaikken radiota juuri koskaan kuuntele. Olen ollut jokseenkin samaa ikää silloin, kun isä on kirjannut kesämökin hittiesitykseksi versioni Reiska Taipaleen Monikasta:
"Moonika, Moonika, Mooonika
mikset jo unhoita miinua."
Useita kuukausia pojan repertuaarin bravuureihin ovat kuuluneet Lordin Hard Rock Hallelujah ja Alice Cooperin Poison, mutta kun erehdyimme joitakin viikkoja sitten katsomaan tosi pirteää ohjelmaa Tartu mikkiin!, hän sai tartunnan kappaleesta Pikkuveli.
Voimalaulannan jälkeen päässäni saattaa käynnistyä jo herätessä:
Pysy aina pikkuveljenä
ja lintuna
älä koskaan miehisty
en aikuisia lisää
tähän taloon halua
Kappale oli toki tuttu vanhastaan, mutta sanoja en muista varmaan vieläkään oikein, poika minua tietää joka kerta oikaista.

Edelleen ohjelman lopuksi tullut Egotripin Älä koskaan ikinä oli syötti korvamato-osastolle. Synnyttää voimallisia vastalauseita, kun laulan:
Hei älä koskaan ikinä suutu,
pysy aina sellaisena kun nyt oot

Tätä hajanaista selontekoa pitää täydentää sillä, että syksyllä kovin nauratti, kun jossain iltalehdykässä kerrottiin rippikoululaisten kohottaneen tunnelmaa kirkon hallelujaa-virren toistoissa siten, että he lisäsivät ennen toistosanaa aina "hard rock".
Puhumattakaan siitä, että pojan isää viehätti kovasti sen tv-ohjelman linkissäkin esiintyvä violenttipaitainen nuori nainen, onkohan hän Eeva-Leena Rautio?
Tai siitä, että juontaja Sami Hintsanen oli aikoinaan darts-kaverini, lähdimme joskus yhdessä myös viikkokisoihin Tampereella. Pikkuvipit on jo unohdettu, mutta olin äimällä lyöty, kun hän pulpahti esiin Suomen karaokemestarina ja piipahteli sitten myös Boolin biljardikentillä.
Tai siitä, että samoihin aikoihin Mooonikan kanssa yksi suosikeistani oli kuulemma Rolling Stonesin "Häppö niis to juu", jossa oikeasti näköjään lauletaan:
I could not foresee this thing happening to you

Lapsuudessa musiikkimaku on ilahduttavan teeskentelemätön ja monipuolinen.

Korvamato luikerteli Uutisvuotoon

Juu tiedoksi vaan, jonsette katsonut eilen illalla Uutisvuotoa, että siellä esitettiin faktaa vai fiktiota -kysymys Cincinnatin korvamatoja koskevasta tutkimuksesta. Peter Nyman kertoi myös tutkimuksissa todetun, että tarttuvimpiin kuuluu "Macarena".
Valitettavasti kysymys osui Tapani "Stefanus Populus" Kansalle, jonka jankutuksesta ja omien piisien esittelystä ei ollut tulla loppua.
Heeee Macarena!

Kata: Gabba Gabba Hey

Kata lähestyi luottamuksellisesti Pollajukea riipaisevalla sähköpostilla, joten julkaisemme sen nyt lyhentämättömänä tässä:

Arvoisa Pollajukebox Toimikunta,

Tänään aamulla, siinä kellon kymmenen paikkeilla, KLIKKASIN itseni "Ohi Ammuttu" -nimiseen verkkojulkaisuun. Luin ihan kaikessa rauhassa uusinta merkintää.

En ollut kommentointituulella, vaikka kirjoitus minua suuresti miellyttikin. Suljin siis selaimen.

Yritin keskittyä työtehtäviini. Hei hei hei Ohi Ohi Ohi! Hei hei! Kelailen työkasetteja, liikuttelen kuvaa ruudulla Hei hei hei Ohi Ohi Ohi! Hei hei! Klemmarin etsintää Hei hei hei Ohi Ohi Ohi! Hei hei! Tässä vaiheessa ensimmäinen hei hei hei alkoi kuulostaa enemmän englanninkieliseltä hey hey heyltä. Ohi ohi ohi -kohtaan liittyivät taustarummut tyyliin Led Zeppelin "Bonzo's Montreux". Kahvia ja tupakkaa. Keskustelua kollegan kanssa päivän polttavista aiheista. Britney Spearsin avioero. Ohi Ohi! Instumentit lisääntyvät. Kolmas heY heY on jo valmis taustoineen, hammondit soivat kuin viimeistä päivää á la "House of the rising sun".

Sanottakoon, päässäni vimmatulla tavalla pyörivä kipale ei ole edes hyvä! Ei minkään sortin helmi, tästä ei ole tulossa uutta listahittiä, Ohi Ammutun ei siis kannata alkaa haaveilemaan Teosto-tuloista.

Mitä tehdä? RIIVAA!

Ehkä joku musikaalinen ihminen haluaisi sovittaa (+ säveltää) tästä mukaansatempaavan, helpporytmisen kappaleen. Tai sitä voisi jotenkin jouluistaa, ja ottaa käyttöön lapsiperheiden aaton viettoon. Näin saataisiin lapsetkin iloitsemaan musiikista, tietenkin ns."leikin varjolla ja pilke silmäkulmassa"!

Hyvä Polla-Tiimi, auttakaa. Olen alkanut pelätä Ohi Ammuttu blogin -lukemista, jos tämä siis on seuraus! Miten nyt toimitaan? Kannattaako minun jatkaa hoilotusta vai yrittää sammuttaa tämä päässäni jylläävä ääni? Miten se on sammutettavissa? Kuuntelemalla esim. MC Hammerin "Can't touch this" biisiä noin tunti repeatillä?

Ystävällisin päänjyske-terveisin

--KATA--


----
Voin omasta puolestani todeta, että Ohi Ammuttu -verkkojulkaisun lukemisessa todellakin on omat mentaalihygieeniset riskinsä. Toisaalta: voiko muka olla lukematta Ohi Ammuttua? Niinpä niin. Ystäväiset, antakaa lisää vertaistukea KATAlle kommenttiboksissa! Pollariivajaisten karkoitukseen tai edes vaihteluun tietysti me suosittelemme tätä blogia ja ahkeraa kirjoittelua meille! Täällä on joskus seikkaillut myös lauluntekotaitoisia ihmisiä, huhuu.

While my Terry gently Jacks

Monien hermoja on rassannut herra Terry Jacksin tai jopati Westlifen esittämänä Seasons in the Sun. Jos hyviä puolia haetaan, niin Wikipedian mukaan sen tuotoilla sanoittaja, runoilija Rod McKuen sai taloonsa uuden katon, eikä säveltäjä Jacques Brel varmaan jäänyt osattomaksi hänkään.
Wikipedia edelleen väittää, että Jacksin seuraava single oli toinen Brel-styke If You Go Away (Ne me quitte pas), mutta silloin on unohdettu kokonaan tunteiden ja säätilojen kirjoa laajentamaan pyrkinyt follow-up:
We had sorrow, we had pain
We had seasons in the rain

Kappaleesta on parikin ansiokasta suomennosta, Akin ja Turon isän esitys:
Hellittiin, kellittiin
kävi köpelösti niin
Testamenttini teen
sillä uskon huomiseen

sekä syöpymättömästi mieleenjäävä Arto Sotavallan ite sanoittama versio, josta saisi helposti pienellä viilauksella ajankohtaisen:
Päivät kuin lunta vaan
Loskan toivat tullessaan

Heh, sain kutsun Pollajukeboksiin (kiitos kunniasta!), joten siirsin tämän tänne oikeaan asiayhteyteensä.
Nyt sain linkitkin tänne, eipä se niin vaikeaa ollutkaan, mutta siksi korjaus ja päivitys. Malja Linkin muistolle!

Huopikkaat huopikkaat

Talvi on ihanien ja pirteiden rallatusten aikaa. Sukset ulos survaistaan, pupujussit käyvät mäenlaskuun, pakkanen paukkuu ja kaikki on punaposkisen rrreipasta. Kalpeaa, vällyihin kääriytyvää punkkufilofofia voi tällainen hieman ahistaa. Tilauksessa olisi nyt vaihtaripiisejä meille, jotka emme kestä enää yhtään kierrosta äidin piilottamia huopikkaita! Apua! Lähettäkää spostia osoitteeseen pollajukebox(ättä)gmail.com, niin voin julkaista hämyisiä kontribuutioitanne. Muitakin korvakärpäsiä voi paketoida sähköpostikuoreen ja lähettää tulemaan yhteiseksi "iloksi"!

Valvottaa

Valvomo on ilmeisesti ottanut asiakseen työntää maailmaan toinen toisensa jälkeen biisejä, jotka kaikuvat aivoissa, haluaa henkilöparka sitä tai ei. Kun Tästä keesä voi aalkaa lakkoi viimein soimasta päässä, olikin jo seuraavan vuoro. Okei, onhan tässä seuraavassa hitissä vallan hyvä fiilinki ja sanoma ja kaikki, mutta silti, hei jätkät, kaksimiljoonaa neljäsataaneljäkymmentäseitsemän kertaa päivässä

Jos ensimmäinen kaiken ottaa
viimeiselle selkää kääntää
Kaikki omaisuutesi on
jonkun toisen omaisuudesta poiiiis...

* * *

Edit myöhemmin: kyllä huomaa, että ylläoleva on kiireessä lipaston käytävältä polkattu – vai mikä verbi ja missä muodossa on muka lakkoi? Jätän sen tuohon kuitenkin ihan vaan vaikkapa kielitieteellisestä mielenkiinnosta (mistä tuollaiset kumpuavat?) ja ainakin huvituksen vuoksi.

Aina kun

Eilisestä alkaen, vainolainen. Onneksi tietenkin omilla sanoilla. "Aina kun mä viinaa juon niin muistan sut ja hetken tuon..."

Muuten tää vielä menisi, mutta kun viikonlopun tekemiset on melko rutiiniluonteista ota-katso-valitse-poista -hommelia, niin valiorenkutus pyörii taustalla vähän turhankin tiuhaan. Eli koko ajan. Sttna.

Kompensaatiota, ehkä

Leena kirjoitti omista dj-painajaisistaan (se sisäinen dj, tiedättehän... ai tiedätte?) ja siitä tuli mieleen oma aamunavaukseni täs milloin lie ollut, äsken. Viime perjantaina? No kuitenkin se päivä kun Helsingissä satoi rämpäleitä, hörsöjä ja mömppejä heti aamusta lähtien, ja kaikki oli tasaisen harmaata.

Se alkoi jo kotona, vainolaisbiisi. Jo ennen kuin avasin säleverhot ja näin livetilanteen. Tietenkin vainolaisbiisi rullasi uudestaan ja uudestaan matkalla bussipysäkille, ja vielä duunipaikalla sisälläkin. Eihän se muuten olisi vainolaisbiisi. Ruotsiksi. AINOA biisi josta osaan kokonaisen säkeistön ruotsiksi, on siis "Jag tror, ja tror på sommaren" ... jag tror jag tror på sol igen, jag pyntar mig i blå kravatt och hälsar dig med blomming hatt (etc. ironiseen loppuun asti tillsvidare ja silleen). Ehkä tuota ei voi enää kutsua vain kompensaatioksi. Kontekstissaan tuo oli varmaan puhtaasti keino selvitä hengissä.

Menkää Kansat ja SIGit takaisin

Ainailonalla on kiireellistä asiaa! Ei hyvältä näytä edes karaistuneen Polliksen kantatsögälön turtuneeseen aistimeen:

Nyt on pakko lähestyä Pollista sillä silmällä. Niin pahat on musahallusinaatiot olleet tässä lähihetkosilla, että haluan tämän nyt julkiseksi saattohoitaa.

Että voi hatuttakin hatuttaa, kun istuin kaikessa rauhassa kampaajalla ja yllättäen [siinä pesun ja päähieronnan tienoilla] alkoi pollassa jankata [en nyt muista kenen biisi] Ludvig VAN Beethoven soittaa radiossa Ludvig VAN Beethovenin yhdeksättä sinfoniaa… eikä lähde sitten millään veks, hilsekin rapisi ripeämmin. Vaikka tuoreimmat juorulehdet kannettiin eteen, keskusteltiin aurinkoisesta säästä ja lemmikeistä, niin siellä se vaan tahkoaa ja ei pääse edes tuota kahta riviä pidemmälle. Uuhhuoh.

Mutta ei Beethoven sentään ollut ihan niin paha rangaistus kuin viikolla vuorokauden kesken parhaan työvireen rallattanut Tapani Kansa & Tulkaa tytöt takaisin, olkaa niin kuin ennenkin, sitten taasen muistakaan, mutta kuolen ikävään. Olkaa niin kuin ootte vaan tai vaivun unholaan. Tai jotain. Voihan pekonihakkelus.

t. polla säröllä ainailona