Anymore

Aamulla, jo ennen kuin sain silmäni auki, päässä soi
I don't want you anymore...
...ja siihen tyssäsi. Enempää ei irronnut ponnistelemallakaan. Sointi oli kuitenkin sen verran voimakas, että pakkohan biisiä oli alkaa metsästää. Siispä Googlen, päässäsointi-ihmisen parhaan ystävän äärelle.

Google tarjosi ensin Whitney Houstonia - hylkäsin mahdottomana. Whitney, tuo kaikkien nälkäkurkien äiti, ei ole soittolistaani sulostuttanut koskaan. Sitä paitsi päässä soi miehen ääni. Ramones tuntui edes kaukaisesti mahdolliselta, niinpä kokoelmaa mylläämään. Ei mitään! ARGH!

Jospa se sittenkin olisi
I don't love you anymore...

Uusi haku ja Chris Isaakin kimppuun, ehkä pätkä on jäänyt päähän jostain radiohitistä. Kun harhailin venäläisillä mp3-hakusivuilla, silmiini osui "Guns 'n' Roses". En tiedä, miten se on mahdollista, sillä kun aloin tutkia sivua tarkemmin (jopa haulla), ei siellä ollut Gunnareista sanaakaan! Olikohan tämä se kuuluisa intuitio?

I don't want you anymore / I don't love you anymore päässä vaihdellen etsin Esikoisen kaaoksesta Gunnareiden kokoelman ja pohdin, mikä kappale se voisi olla. Googletin lisää haulla "'guns n roses' anymore lyrics" ja vot!

Ei ihme, ettei löytynyt. Laulussahan toistetaan kaksikin kertaa painokkaasti anymore, muttei siinä haluamisesta tai rakastamisesta puhuta.

I can't use it anymore...

I can't shoot them anymore...

Valtaisa helpotus, kun sain laulun soimaan ääneen! Samanlainen tunne tulee, kun on eksyksissä ja kiertää ja kiertää ja ihmettelee, että miten tämä periaatteessa tuttu maisema on ihan outo - kunnes yhtäkkiä huomaa lähestyvänsä tienoota oikeasta suunnasta ja palaset loksahtavat kohdalleen.

Kappale on alunperin Bob Dylanin Knockin' On Heaven's Door, jonka hän sävelsi elokuvaan Pat Garrett & Billy the Kid. Olenko biisin kuullut sata ja tuhat kertaa? Kyllä! Miten se voikin noin hukkua mielestä? Käsittämätöntä.