Auringonlasku Waterloossa
Siitä lähtien, kun isoveli aivopesi minut (LV, aivopesukone 60 asteen kirjopesuohjelmalla), olen ollut mieltynyt Kinksiin. Kun 24-vuotiaana asuin Lontoon lähistöllä ja kuljin vapaapäivinäni junalla Waterloon asemalle isoon kaupunkiin käyskentelemään, soitin pollassani Waterloo Sunsetia. Vaikka kappale on hirmuisen soitettu, se ei ole mennyt mielessäni vielä puhki. Ray Davies tuumasi jossain haastattelussa, ettei hän halua ajatella tuota kappaletta liikaa, koska siitä tulee jotenkin legendaarinen olo. En ihmettele.
As long as I gaze on Waterloo sunsetKun tepastelen väsynein jaloin kohti kotijunaa, kuljen Thamesin yli kapeaa kävelysiltaa, läpi korkeiden toimistokolossien. Toisin kuin laulun minä-henkilöllä, nenäni on täynnä suurkaupungin pölyä, pääni väärällään konsertteja, elokuvia, puistoja, kahviloita, pubeja ja jumalaista, kevyttä yksinäisyyttä. Vain kamera alkaa painaa olkapäätä. Terry tapaa Julien, minä olen turvassa omassa olossani.
I am in paradise
posted by Kaura at 21:19
4 Comments:
Okei, nyt on myönnettävä, että ihan ouzo biisi mulle on tää, mielenkiinto heräsi, tietty. Sun pitää soittaa tämä mulle joskus?
Minä täällä taas hei. Heppu Evp:n hyllystä löytyi Kinksiä. Arvaapa Kaura huviksesi, mikä soi tauotta päässä nyt. Ei paha, ja oli tuttu ennestään, tietenkin :-)
Sori vaan peipe ]:-D
Isoveli sanoo, että Deiviisin Reiska on juumala. Se veti pokkana Finlandia-talolla samaisen styken samasta äänialasta kuuskymppisenä niin, että se lauloi itselleen tyttökuoroja.
Herra jumala.
Lähetä kommentti
<< Home