Horsma

Toimittaja ei ole ainoa, joka kuulee horsmanpoimintaa pollajukeboxissaan, mutta ensimmäinen, joka kertoo siitä suoraan meille:

Saat multa horsman
se rentun ruusu on
sen poimin tuolta
maantien ojasta...

Sunnuntai aukeaa kaikessa epärealistisuudessaan ympärilläni. Taksikuski ei puhu mitään, mutta saan haettua auton kaupungilta ja savukkeita. Hyi, sentään kuinka kaunis päivä onkaan ja ajatus jossakin maan kolossa, melkein synkkä.

Jos en asuisi näin etelässä, olisi jo tähän aikaan vuodesta varmaankin kylmä, tai sitten keittiön lämpömittari on mennyt sekaisin. Elohopea nousee iltapäivällä vähän yli parinkymmenen asteen ja koira maata lotkottaa pihamaan varjossa vähän kuumissaan.

Kissa pyörii jaloissani, pyrin kuluttamaan aikaa pihakeinussa, mietintämyssyssä, mutta juuri nyt tuntuu niin oudolta, että voisin oikeastaan ottaa päikkärit, paitsi en voi sillä huomenaamun ylösnousu on niin aikaisin, että on parempi olla nukkumatta nyt ja tarkastella vihreää pihamaan auringossa.

Elämää eteläisen Suomen kalseissa luolissa. Karaokepaikoissa pyörii runsaasti laulutaidottomia, jotka antavat Antti Hammarbergin kappaleille viekkaan soinnin: "saat multa horsman…". Olut laseissa on sameaa ja väljähtynyttä enkä oikeastaan tiedä, mitä helvetin tekoa minulla on täällä, paitsi että en oikeastaan voi olla muuallakaan. Mutta tuo kuva oli eilispäivää ja nyt kuin jonkinlainen pimeän karaookkiluolan pelmahdus silmille ja mätää aivoille.

Muistan, että kun olin eräs kesä myymässä bensaa venejakeluasemalla, tuli siihen tankkaamaan paatillinen aika rumia miehiä aika juovuksissa ja viedessäni tankkausletkun veneeseen huomasin, että veneen pohjalla makaa pannumyssypäinen Antti Hammarberg lähes sammuksissa.

Hän sammuu, eikä muista surujaan.
Hän sammuu, hän on melkein taivaassa.

Kansantaitelija J. Leskisen esikoislevy taisi nähdä päivänvalon noihin samoihin aikoihin. Mielenkiintoinen tutkielma.