Oi niitä aikoja

Kirjoitin juuri blogissani nostalgia-nimisestä taudista eikä ole vaikeaa arvata, mikä kappale on räydyttänyt kuulaparkaani siitä lähtien. Päivi Paunu laulaa äärimmäiselle nostalgiavireelle hienosäädetyllä äänellään:

Oi niitä aikoja, oi niitä aikoja
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.
Tuo aika nuoruuden
Tuo aika rakkauden
Ne tahtoisin niin elää uudelleen.

Tämä on oikea oppikirjaesimerkki nostalgiassa kieriskelystä ja siitä, miten nykyhetki on kovin surkeaa verrattuna idoloituun nuoruuteen. Esmes näin:

Peilistä nyt näen kuvan oman
Ystävät on kaikki poistuneet
Muiston heistä näen kovin soman
lohduttaa voi mua vain kyyneleet

Mutta mitähän päihdealaa tuntevat tahot tuumaisivat tästä riimittelystä, jossa mieleen usein palaavasta majatalosta sanotaan kaihoisasti:

Ei tarvinnut siellä juoda salaa

Asiaani ei auta yhtään se, että myös englanninkielinen alkuperäinen vuorottelee Paunun kanssa enkä osaa siitä kuin tämän pätkän:

Those were the days my friend
We thought they'd never end
We'd sing and dance forever and a day

Tämä ei ole minulle mikään nostalgiakappale edes, ei tule edes pientä kevytnostalgista värähdystä tästä tarrana tarttuvasta laulusta. Toisin kuin vaikkapa Popedan Matkalla Alabamaan -renkutuksesta, mutta siitä toiste, jos kehtaan.